Junaa turpaan

79164

Olipa kerran blogi joka päivittyi kerran vuodessa ja sen pituinen se. Asiaan.

Koutetsujou no Kabaneri. Eli Rautalinnoituksen Kabaneri, missä on melkein enemmän järkeä eli ei.

Mistä se kertoo. No se kertoo zombimaailmanlopusta samuraiden ajan steampunk-Japanissa – konsepti on täydellisen pöhkön ihana. Paremmaksi sen tekee se, että yksi tärkeimmistä tapahtumapaikoista on höyryjuna. Esimerkiki Baccano! sijoittuu myös pääosin junaan, joten myös Kabanerinhan on pakko olla täyttää rautaa.

kabababababbababa

Kuvassa näette junan, kabaneja ja päähenkilön ketarat ojossa.

No, luonnollisesti…

kababab

Anna mun kaikki kestää.

Päähenkilö Ikoma haluaa tappaa kaikki zombit (ks. Eren), koska tämän perheenjäsen kuoli (ks. Eren) ja näkee parhaaksi karjua tätä lähes kaikille muillekin (ks. Eren). Eräänä päivänä ihmiskunta paikallinen muureilla ympäröity kaupunki kuitenkin menee paskaksi, ja zombit valuvat sisään. Ikomaa purraan ja tämä muuttuu Kabaneriksi, puolizombiksi. Sen jälkeen koko kaupungin elossa oleva väestö lähtee junalla haneen. Ikoman junaan raahaa tyttökabaneri Mumei. (Kuvassa yllä.)

Fiiliksen puolesta sarja selkeästi nappaa Shingekistä yhtä ja toista (ohjaaja toki on sama ja näin) ja osuu selviytymisfantasiaa lisää kaipaaville otolliseen rakoon. Harmi vaan, että sarjan uniikit piirteet pääosin pilaa melko kökkö juoni- en tarkoita tällä yllä esittelemiäni perusjuttuja, vaikka ne melko lakonisesti ilmaisinkin, vaan pikemminkin pahista* ja tämän laadukkaita motiiveja**.

* Ääninäyttelijä Mamoru Miyano, kuinka omaperäistä
**Meni vähän ohi mitä ne oli mut anyway

kabababababba

Chaotic evil

Onko Kabanerissa mitään hyvää? No onhan se ihan kivannäkönen, toiminta on ihan mukiinmenevää jos hyväksyy jonkinasteisen pöljäilyn, asetelma on ihan virkistävä ja siinä on junia. (Tosin muistin juuri, että myös Rail Wars oli täynnä junia, ja sarjahan oli roskaa. Se siitä laadun takeesta.)

Kabaneri tuskin aiheuttaa kenellekkään vakavaa allergista reaktiota, joten sen voi hyvin katsoa aivojen levätessä päivän haasteista.

kabababababbababababa

Tsuku tsuku tuut tuut

Mainokset
Kategoria(t): Anime Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentoi...

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s